Kameravalvonta suojaa asukkaita ja taloyhtiötä ilkivallalta ja murroilta

Valvontakamerat ovat nykypäivänä olennainen osa taloyhtiöiden, kiinteistöjen, prosessien sekä henkilövalvonnan turvallisuustekniikkaa. Kameravalvonnan on todettu suojaavan taloyhtiön ja asukkaisen omaisuutta. Nykyaikaisella kameravalvontatekniikalla saadaan hyvää ja tunnistettavaa kuvaa myös hämärässä ja pimeässä. Pelkästään kameravalvonnasta kertovat tarrat taloyhtiön ikkunoissa estävät murtoaikeita. Myös yksityishenkilö saa asennuttaa kameravalvonnan omaan kotiinsa, myös kotipihaansa. Kameran suuntaamisessa täytyy olla tarkkana, ettei syyllisty salakatseluun. Suosittelemmekin asennuttamaan kameran aina ammatilaisen toimesta.

Hyvää kameravalvontaa kohtuullisilla kustannuksilla

Valvontakameroiden hinnat ovat laskeneet viime vuosina järkevälle tasolle ja niiden laatu on merkittävästi parantunut. Varsinkin uudempien valvontakameroiden kuvanlaatu on todella hyvällä tasolla. Me KST Vartioinnilla luotamme ainoastaan itse testaamiimme merkkeihin ja kiinnitämme erityistä huomiota kameravalvontajärjestelmän helppokäyttöisyyten. Koska mielestämme myös asiakkaan on osattava käyttää omaa valvontakameraansa. Kameravalvonnassa käytetään yleisesti paljon ammattikieltä ja asiakkaalta meneekin helposti pää pyörälle esimerkiksi IP-, AHD, CVI, SDI-standardien kanssa. Me valitsemme asiakkaalle juuri sopivan järjestelmän, joten sinun ei tarvitse ymmärtää ammattitermejä. On sanomattakin selvää, että kaikki eivät tarvitse järeää IP-kamerajärjestelmää, jonka kustannukset voivat olla kaksinkertaiset verrattuna johonkin muuhun järjestelmään, jolla saavutetaan haluttu kuvanlaatu.